Jääkiekkoexpertin jäähyväiskirje

    Jääkiekkoexpertin jäähyväiskirje

    Kyllä, nämä ovat valitettavasti jäähyväiset, mutta muistakaa: jonkin vanhan loppu on aina uuden alku.

    Olen jo jonkin aikaa tiennyt, että Jääkiekkoexpertin tarina tulee päättymään kesäkuun 30. päivänä. Sen myötä olenkin pitkään pohtinut, että miten ne jäähyväiset tulemme jättämään. Sanoja, lauseita ja erilaisia kliseitä on pyörinyt sadoittain mielessä; varmasti niistä myös muutama päätyy tähänkin kirjeeseen.

    Mennään kuitenkin 29. päivään ja myöhäisiltaan. Ajattelin, että nostalgisoin viimeisen illan ja kirjoittelen kaikessa rauhassa viimeiset uutiseni Jääkiekkoexpertin sivuille, samalla muistellen yli kolmen vuoden taivalta, joka tässä on käyty lävitse.

    Kello alkoi lähestyä puoltayötä ja se rauhallisuus katosi yhdessä hujauksessa. Ensiksi Taylor Hall kaupattiin New Jersey Devilsiin, sitten nähtiin vaihtokauppa, jossa liikkuivat aivan NHL:n eliittiin kuuluvat Shea Weber sekä PK Subban ja kuin kruununa loppuun saatiin Steven Stamkosin jatkosopimus.

    Tämä ei siis ollut se tapa, jolla kuvittelin viimeisen illan etenevän, mutta näin jälkikäteen syntyneenä jossitteluna – mikä oleellisesti kiekkomaailmaan kuuluu – en olisi voinut kuvitella parempaa tapaa jättää ne jäähyväiset. Onhan nimittäin niin, että ryminällä me tultiin ja ryminällä me lähdetään!

    Tämän päätöksen taustalla – siis sen, että Jääkiekkoexpertin tarina loppuu – ei ole suinkaan meidän toimituksen oma halu.

    Aina asiat eivät kuitenkaan mene sillä tavoin kuin sitä toivoisi, tai olisi odottanut, mutta eihän loppumissyyllä ole toisaalta enää tässä kohtaa mitään merkitystä, koska lopputulos on sama.

    Nyt onkin aika tulla tähän kaikkein liikuttavimpaan hetkeen ja kirjoitella viimeiset sanat ulos.

    KIITOS, KIITOS JA VIELÄ KERRAN KIITOS!!!

    Myönnän avoimesti, että ei tästä kuivin silmin selviä, vaan kyynelet vuotaa silmistä. Eikä se ole mikään ihme, sillä tämä ajanjakso on ollut allekirjoittaneelle toistaiseksi se paras pätkä elämästä. Matkan varrella on ehtinyt sattua ja tapahtua paljon, mutta monista kuopista ollaan noustu voittajina.

    Vaikka tässä poistutaankin kyynelet silmissä, samanaikaisesti leuka ei ole siellä rinnassa, vaan se on pystyssä. Katseet on suunnattu jo eteenpäin, ja miksi ei olisi – olemmehan me luoneet tyhjästä jotain todella upeaa.

    Kun urheilijat, ja meidän tapauksessamme jääkiekkoilijat, päättävät oman uransa, kiittelevät he lähestulkoon kaikkia henkilöitä matkan varrelta. Usein sanat ovat samoja ja ne kuulostavat kuluneilta kliseiltä, mutta sille on olemassa syynsä: ilman vanhempiaan, puolisoitaan, joukkuetovereitaan, valmentajiaan ja perheenjäseniään heistä ei olisi koskaan tullut ammattijääkiekkoilijoita.

    Meille se kiitettävä taho on, niiden ystävien ja perheenjäsenien lisäksi, te lukijat. Te olette olleet ne meidän joukkuekaverit; te olette olleet ne meidän valmentajat.

    Jääkiekkoexpertti onkin ollut pienessä mittakaavassa kuin jokin NHL-seura. Meillä on ollut lukijat, joiden kanssa olemme voineet keskustella, väitellä ja joskus myös kiistellä asiasta kuin asiasta. Se onkin ollut asia, joka on erottanut meidät kaikista suomalaismedioista.

    Ennen kaikkea me olemmekin symbioosissa ajatelleet jääkiekosta ja urheilujournalismista samalla tavoin teidän kanssanne; ensimmäisenä mainittua olemme rakastaneet ja jälkimmäisenä mainitun tasoa vihanneet yhteistuumin. Itse asiassahan klikkijournalismia vastustaakseen ja jääkiekkoa rakastaakseen tämä koko operaatio ylipäätään sai alkunsa.

    Tätä sanoessani en puhu kieli ruskeana, vaan voin täysin vilpittömästi myöntää, että tämän osaavampaa lukijakuntaa ei ole millään julkaisulla Suomessa. Juuri se on tehnytkin tästä ajasta niin ikimuistoisen ja tämä on ollut huikea taipale elämässä. Asiat kuitenkin päättyvät aina, tavalla tai toisella, jossain vaiheessa.

    Me (toimitus) emme kuitenkaan aio kadota minnekään, vaan tässä tapauksessa, kuten niin monessa muussakin asiassa elämässä, jonkin vanhan loppu on uuden alku.

    Facebook-tilapäivityksen nähdessänne te tiedättekin jo, että mitä se ”uuden alku” meidän kohdalla tarkoittaa. Samalla toivommekin, että tämä loistava jääkiekkoyhteisö on kokonaisuudessaan osa uutta tulemistamme.

    Vaikka siis tämä on jäähyväiskirjeemme, me emme sano hyvästi – ainoastaan Jääkiekkoexpertti sanoo.

    Me tulemme jatkamaan työtämme – ainoastaan ympäristö vaihtuu – ja pitämään kiinni niistä samoista laadullisista kriteereistä, joita olemme aina noudattaneet. Ja tavoitteemme on edelleen sama: me haluamme tarjota sen laajimman mahdollisen NHL-tarjonnan Suomessa, nostamatta suomalaiskiekkoilijoita sen enempää kuin ketään muitakaan, jalustalle.

    Hyvästien sijaan siis sanomme kiitos! Allekirjoittanut haluaakin kiittää koko toimituksen puolesta teitä lukijoita – te olette parhaita!

    Mukaan uudelle reitillemme pääsette esimerkiksi tämän linkin kautta.

    Nähdään,
    Marko Ollonqvist

    Seuraa Twitterissä: @OllonqvistMarko @Kiekko247

    No Comments Yet.

    Leave a comment